Tiedote: Kansainvälisen kääntäjienpäivän seminaari 2020 Helsingissä

 

Olemme jo optimistisesti tähtäämässä koronan jälkeiseen aikaan ja suunnittelemassa Kansainvälisen kääntäjienpäivän seminaariamme. Noin 200 hengen seminaari pidetään tänä vuonna Helsingissä 30.9., poikkeuksellisesti keskellä viikkoa.

Seminaarin kokoavana teemana on saavutettavuus monenlaisin, monikielisen viestinnän keinoin. Luvassa on taatusti mielenkiintoinen kokonaisuus, joten kannattaa jo merkitä päivä kalenteriin! Paikasta tiedotamme tarkemmin sen varmistuttua. Järjestelyjen etenemistä voi myös seurata sosiaalisessa mediassa, Kääntäjienpäivän omalla Instagram-sivulla @kaantajienpaiva sekä aihetunnisteilla #KäPä2020 ja #ITD2020.

Kansainvälistä kääntäjienpäivää vietetään vuosittain syyskuun 30. päivä kääntäjien suojeluspyhimys Hieronymuksen muistopäivän kunniaksi. Kansainvälinen kääntäjien, tulkkien ja terminologien järjestö FIT julisti kääntäjienpäivän maailmanlaajuiseksi juhlapäiväksi vuonna 1991. Suomessa alan liitot tarjoavat vuosittain käännös-, tulkkaus- ja kielialan ammattilaisille sekä kaikille muille alasta kiinnostuneille valtakunnallisen tapahtuman, joka on täynnä ajankohtaista, mielenkiintoista ja hyödyllistä ohjelmaa.

Seminaarin järjestävät Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto (SKTL) ja Kieliasiantuntijat ry.

Yhteydenotot: kaantajienpaiva@gmail.com.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s